Savon Sanomat: Kuopiossa haetaan tuomioita jengipykälän perusteella

Itä-Suomen syyttäjänvirasto on nostanut syytteitä järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta.

Savon Sanomien lehden mukaan seitsemän syytettyä ovat Kuopion seudulla toimivan Team 13 -nimisen ryhmittymän pääjäseniä. Syyttäjä Reijo Rapon mukaan kyse ei ole moottoripyöräjengistä.

-Yhteinen tekijä on, että useampi heistä on kärsinyt henkirikostuomion, hän sanoo lehdelle.

Poliisin mukaan esitutkinnassa ilmeni muun muassa, että ryhmän nimeä on käytetty pelotteena huumevelkojen perinnässä.

Suomen laissa on vuodesta 2003 asti ollut pykälä järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta, mutta toistaiseksi sen perusteella Suomessa ei ole tuomittu ketään.

Työryhmä pohtii parhaillaan, onko lakia tarvetta muuttaa. 

Lue myös:

    Uusimmat