Mainos

Savon Sanomat: Kolme miestä kiersi vastaanottokeskuksissa ylistämässä äärijärjestö Isisiä

Itä-Suomen vastaanottokeskuksissa on kiertänyt viime vuoden aikan kolme uskonoppineeksi esittäytynyttä miestä, kertoo Savon Sanomat. 

Savon Sanomien tietojen mukaan miehistä tehtiin ilmoitus poliisille, kun he olivat kierroksellaan Savossa.

– Poliisin tietojen mukaan kolme miestä kiersi puhumassa uskonnosta ja he puhuivat myös Isisistä ihaillen, apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen Itä-Suomen poliisista kertoo.

Julkaisun tietojen mukaan miehet olivat puhuneet myönteisesti muun muassa Ranskassa tehdyistä terrori-iskuista.

Korhonen arvioi toiminnan olleen “todella härskiä”.  

Miehille viestitettiin, etteivät he oe tervetulleita lainkaan vastaanottokeskuksiin Savon alueella. Poliisin tietojen mukaan miehistä ei ole uusia havaintoja Itä-Suomessa, vaan he palasivat pääkaupunkiseudulle.

Miehille kerrottiin, etteivät he ole tervetulleita Savon vastaanottokeskuksiin lainkaan. Poliisin tietojen mukaan miehet palasivat pääkaupunkiseudulle eikä heistä ole uusia havaintoja Itä-Suomessa.

Savon Sanomien mukaan aktivistien kierroksen vaikutukset eivät ole näkyneet levottomuuksina alueen vastaanottokeskuksissa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.