Savon Sanomat: Journalistiliiton mukaan toimittajien tappouhkaukset ovat yleistyneet

Toimittajille lähetetyt tappouhkaukset ja muut vihapostit ovat yleistyneet, kertoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho Savon Sanomissa.

Hän on puhunut asiasta keskusrikospoliisin kanssa, mutta mitään toimenpiteitä ei ole tehty.

– Selkeä muutos on, että ennen uhkaukset ovat kohdistuneet mediaan, esimerkiksi Yleen, mutta nyt ne kohdistuvat henkilöön, Aho sanoo lehdessä.

Aho kertoo olleensa yhteydessä myös suojelupoliisin Supoon, koska vihapuheen ja hyökkäysten määrä suomalaista mediaa vastaan on kasvanut hänen mielestään huolestuttavasti sosiaalisessa mediassa.

Supo katsoi, ettei asiassa ole tapahtunut varsinaista muutosta, mutta vihapuhe on tullut netin vuoksi aiempaa näkyvämmäksi. 

Lue myös:

    Uusimmat