Savon Sanomat: Joka päivä joku muistisairas on kateissa

Kadonneiden muistisairaiden etsinnät ovat lisääntyneet koko 2000-luvun ajan. Savon Sanomien mukaan viranomaisten tietoon tulee vuodessa noin 1600 tapausta. Reilu kymmenen vuotta sitten luku oli puolet pienempi.

Muistiliiton mukaan muistisairaiden katoamisista olisi puhuttava enemmän.

– Kun asiasta puhutaan, se lisää tietoisuutta, että tällaistakin tapahtuu, sanoo toiminnanjohtaja Eija Rytkönen Muistiliiton paikallisyhdistyksestä Pohjois-Savon Muisti ry:stä.

Rytkönen huomauttaa, että nykyisin suositaan avohoitoa ja palveluja kotiin.

– Hoitohenkilöstön ja omaisten tulisi uskaltaa käydä avointa keskustelua siitä, mitä riskejä eri toimintamalleihin liittyy, hän sanoo Savon Sanomille.

Rytkönen kaipaa myös ohikulkijoiden välittämistä: kuka tahansa voi kysyä vaikkapa avojalkaiselta vanhukselta, osaako hän kotiinsa.

Lehden tietojen mukaan Suomessa on noin 130 000 diagnosoitua muistisairasta. Heistä noin 70 prosenttia sairastaa etenevää aivosairautta Alzheimerin tautia, johon kuuluvat muun muassa unohtelu ja vaikeus osata liikkua tutussa ympäristössä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat