Savolaisen taiteen näyttely kesäksi Lapinlahdelle

Lapinlahden taidemuseo esittelee ensi kesän näyttelyssään savolaisen taiteen juuria ja nykypäivää. Kesäkuun alussa avattava Savo taiteessa - taide Savossa on Halosten museosäätiön 30-vuotisjuhlanäyttely.

-Näyttely ei ole historiallinen katsaus eikä savolaisen taiteen arvomittari vaan siinä esitellään mielenkiintoisia teoksia ja taiteilijoita mahdollisimman monipuolisesti, kertoo Lapinlahden taidemuseon johtaja Olli Lähdesmäki. Esillä on vanhoja tunnettuja mestareita, lähihistorian unohdettuja taitajia ja tämän päivän tekijöitä.

-Näyttely ottaa kantaa myös siihen, miten ja miksi taiteilijat menestyvät muualla kuin Etelä-Suomen väkirikkailla alueilla. Näyttelyn taiteilijoita ovat mm. von Wrightin veljekset, Pekka ja Eemil Halonen, Juho Rissanen, Pauno Pohjolainen, Kaarina Kaikkonen, Aarne Paldanius, Taisto Martiskainen, Juha Järveläinen, Eino Ahonen, Väinö Rouvinen ja Taru Mäntynen. Juhlanäyttely kootaan yhteistyössä Kuopion aluetaidemuseon kanssa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat