Säveltäjä Usko Meriläinen kuollut

Meriläinen oli suomalaisen säveltaiteen keskeisimpiä hahmoja.

Säveltäjä Usko Meriläinen kuoli tänään Tampereella.

Meriläinen on kuulunut 1950-luvulta lähtien säveltaiteemme keskeisimpiin hahmoihin. Hänen laaja tuotantonsa edustaa korkeaa kansainvälistä tasoa. Tampere-biennaalin taiteellisena johtajana Meriläinen oli luomassa tärkeää foorumia uudelle suomalaiselle musiikille.

Usko Meriläinen oli kuollessaan 74-vuotias. Meriläinen syntyi Tampereella 27. tammikuuta 1930. Hän suoritti kapellimestaritutkinnon Sibelius-Akatemiassa vuonna 1953 ja sävellysdiplomin vuonna 1955. Sävellystyön rinnalla Meriläinen toimi kapellimestarina sekä myöhemmin opettajana Tampereen konservatoriossa ja Tampereen yliopiston musiikkitieteen laitoksella.

Meriläisen ensimmäiset teokset 1950-luvulla edustavat tuolloin ajankohtaista ja modernia uusklassismia. 1960-luvun alkuvuosina hän siirtyi soveltamaan dodekafoniaa eli 12-säveltekniikkaa. Tämä kausi jäi hänellä kuitenkin lyhyemmäksi kuin useimmilla muilla samaan aikaan työskennelleillä suomalaissäveltäjillä.

1960-luvulla Meriläisen tyyli-ihanteet muuttuivat ja hän kehitti koko myöhempää sävellystyötään leimanneen oman ilmaisutapansa, jossa hän suosi intuitiota ja vältti tiukkoja kaavoja. Toisin kuin monet kollegansa, Meriläinen ei 12-sävelteknisen vaiheen jälkeen palannut tonaalisuuteen vaan hänen sävelkielensä pysyi atonaalisena.

Moderni kuvataide on ollut Meriläiselle merkittävä innoituksen lähde. Juuri kuvataiteesta on peräisin hänen musiikilleen ominainen kineettisyys eli liikkeen ja liikevaikutelman esiintuominen.

Usko Meriläinen on säveltänyt kuusi sinfoniaa sekä useita konserttoja ja muita pienimuotoisia sävellyksiä. Meriläinen sävelsi monenlaisille soittimille ja kokoonpanoille, mutta etenkin 1980-luvulta lähtien hänen suosikkisoittimensa oli huilu. Meriläisen viimeiseksi mittavaksi teokseksi jäi sinfoniaorkesterille sävelletty Kehrä (Sinfonia 6), jossa jousisoittimilla on hallitseva osuus. Meriläinen sävelsi sen vuonna 1996, mutta muokkasi partituuria vielä vuosina 2002-2003.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat