Saunakisailu jatkuu yhä, MM-kisojakin suunnitellaan

Löylynheitossa kilpaillaan yhä aktiivisesti, vaikka lajin MM-kisoja ei ole järjestettykään toissakesäisten traagisten tapahtumien jälkeen. Kesän 2010 MM-kisat päättyivät Heinolassa venäläiskilpailijan kuolemaan ja suomalaisen Timo Kaukosen vakavaan loukkaantumiseen.

– Kukaan meistä, joka sen läpi kävi, ei ole halukas järjestämään saunakisoja enää ikinä, Heinolan MM-kisojen entinen kilpailujohtaja Ossi Arvela kertoo.

Arvelan mukaan kilpailutoiminta on siirtynyt entistä enemmän Saksaan etenkin Frankfurtin seudulle. Paikalliset sauna-aktiivit pitävät yllä blogia, johon päivitetään myös epävirallista saunojien maailmanlistaa. Suomella on viitoisjohto Antti Rapasen johdolla.

Suomessa saunakisailu on voimissaan Saimaalla. Rapasen löylynsietotaito oli elementissään myös Saimaan Saunaseuran seitsemättä kertaa järjestämässä löylycupissa Rautjärvellä toukokuun lopulla. Hän voitti kaikki kolme osakilpailua, joista kahdessa kisattiin savusaunassa ja yhdessä sähkösaunassa.

Saimaan kisoissa kilpailijoiden kunto on ollut tehosyynissä Heinolan tapahtumien jälkeen. Saunoja on poistettu lauteilta heti, kun hänellä on näyttänyt olevan vaikeuksia.

Vaikka Arvela ei enää saunakisoja järjestäkään, pitää hän yhä aktiivisesti yhteyttä kilpasaunojaystäviinsä. Hänen mukaansa MM-kisat saattavat tehdä ensi vuonna paluun, mutta ei Suomessa.

– Frankfurtin saunojilla on käsittääkseni halukkuutta järjestää MM-kisat ensi vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat