Sauli Niinistö pelastui roikkumalla puhelinpylväässä

Niinistön mukaan suurin pelastajatekijä Thaimaassa ovat paikalliset ihmiset. Hänen mielestään olisi syytä antaa voimakas kädenojennus heitä kohtaan, jotta asenne pysyisi yhtä uhrautuvana.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö oli kahden aikuisen poikansa kanssa lomamatkalla Thaimaan Khao Lakissa, kun hyökyaallot iskivät. Khao Lak on tiettävästi Thaimaan pahimmin tuhoutuneita alueita.

Niinistöön ei aluksi saatu yhteyttä, sillä kaikki hänen tavaransa, myös kännykkä, katosivat aaltojen mukana. Niinistö ja pojat pelastuivat roikkumalla puhelinpylväässä.

- Roikuimme kaksi tuntia puhelinpylväässä, vesimassojen nostamana ja laskemana. Pahimmillaan olimme noin seitsemän metrin korkeudessa. Siellä alkoivat jo piuhat tulla vastaan, ja se pisti miettimään, että minne seuraavaksi, Niinistö kuvailee Suomeen palattuaan.

Niinistö ei nähnyt pylväästä suoraan merelle, mutta kertoo, että mereltä tuli useita vesimassoja.

- Jossakin vaiheessa näytti jo, että vesi alkaisi aleta, ja silloin tulivat paluuvirtaukset, joiden mukana tuli paljon romua. Sitten tulivat kuitenkin vielä tulvahuiput, jotka aiheuttivat jo masentumisen tunnetta, että eikö tämä koskaan lopu, Niinistö kertaa.

Niinistö itse loukkaantui lievästi. Hän kertoo olevansa naarmuilla ja loukanneensa itseään pudotessaan viemärikaivoon.

- Kun vettä oli enää puolisääreen, menin poikani kanssa auttamaan pientä ruotsalaispoikaa, joka istui palmussa ja itki siellä. Olimme tulvan aikana kymmenen metrin päässä hänestä ja jännitimme kovin, kuinka hän siellä pärjää. Auttaessani putosin viemärikaivoon ja loukkasin lonkkaani. Kävely kuitenkin sujuu.

Paikallisten avun varassa

Niinistöt lähtivät tuhoutuneesta Khao Lakista suomalaisporukan kanssa ensin Phuketiin ja sieltä Bangkokiin, josta he pääsivät lentämään Suomeen.

- Kiertelimme maassa puolitoista vuorokautta, ja sinä aikana oli todellakin ihan oman onnensa seppä ja paikallisten ihmisten ystävällisyyden armoilla.

Niinistö kiittelee paikallisia asukkaita arvokkaasta avusta. Hänen mukaansa thaimaalaiset esimerkiksi lainasivat kännyköitään, vaikka jokainen varmasti tiesi, että pari puhelua Eurooppaan maksaa kuukausipalkan verran.

- Paikalliset auttoivat selvästikin ilman viranomaisjärjestelyjä, aivan omasta auttamisenhalustaan. Suurin pelastajatekijä ovat paikalliset ihmiset, ja mielestäni olisi nyt syytä antaa jollakin tavalla voimakas kädenojennus heitä kohtaan, jotta asenne pysyisi yhtä uhrautuvana, Niinistö muistuttaa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 28.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat