Saudi-Arabialla ei tietoa bin Ladenin väitetystä kuolemasta

Eräiden asiantuntijoiden mukaan ranskalaislehteen vuotaneen tiedon tarkoituksena voisi olla Osama bin Ladenin houkutteleminen esiintymään videonahalla.

Saudi-Arabia ilmoittaa, ettei sillä ole todisteita al-Qaida-johtaja Osama bin Ladenin kuolemasta. Tällaiset tiedot ovat "puhdasta spekulaatiota", sanoi Saudi-Arabian Yhdysvaltain-lähetystö lausunnossaan.

Ranskalainen L'Est Republicain -lehti kertoi eilen verkkosivuillaan Saudi-Arabian tiedustelupalvelun olevan vakuuttunut, että bin Laden kuoli viime kuussa lavantautiin Pakistanissa. Lehti kertoi saaneensa tietonsa Ranskan tiedustelupalvelun salaisesta asiakirjasta.

Ranskan ulkoministeri Philippe Couste-Blazy sanoi tänään, että hänen tietääkseen bin Laden on yhä elossa. Ulkoministeri korosti kuitenkin, että hän ei ole nähnyt kyseistä asiakirjaa.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ranskalaislehteen vuotaneen tiedon tarkoituksena voisi olla houkutella Osama bin Laden piilostaan esiintymään videonauhalla ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Nauhalta pyrittäisiin sitten tekemään johtopäätöksiä al-Qaida-johtajan terveydentilasta ja ehkä myös olinpaikasta.

Bin Ladenin tuorein video julkaistiin heinäkuussa, mutta hänen ei tiedetä nauhoittaneen videoviestiä sitten vuoden 2004 lopun. Tämä on kiihdyttänyt arvailuja siitä, että hän on liian sairas esiintymään videolla tai että hänen on pysyttävä tiiviisti salaisessa piilopaikassaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat