Saudi-Arabia sulki tuhat naista lentokentälle – ei saattajia mukana

Yli tuhat nigerialaisnaista oli jumissa Jeddan lentoasemalla torstaina viidettä päivää.

Saudi-Arabia kieltäytyy päästämästä naisia pyhiinvaellukselle Mekkaan, koska heillä ei ole miespuolista saattajaa.

Nigerian suurlähettiläs Abubakar Shehu Bunu valitti naisten kohtelusta Saudi-Arabian ulkoministeriölle eilen.

– Lentokentälle on pysäytetty enimmäkseen 25–35-vuotiaita naisia. Yli 45-vuotiaat naiset ovat saaneet mennä, hän sanoi BBC:lle.

Osalla naisista on eri sukunimi kuin aviomiehellään. Erään naisen mukaan viranomaiset eivät hyväksy passeja, joista puuttuu miehen nimi.

Vajaat 200 naista palautettiin jo Nigeriaan. Jotkut itkivät, kun pääsivät kotimaahansa.

– Emme saaneet vettä juodaksemme, emme ruokaa, kertoi Hajia Amina Musa.

Nigerian presidentti Goodluck Jonathan lähetti Saudi-Arabiaan valtuuskunnan selvittämään, miksi naisten ei anneta suorittaa pyhää velvollisuuttaan ja matkustaa Mekkaan.

Valtuuskunnan tietojen mukaan nigerialaisten maahanpääsyä oli rajoitettu vain Jeddan kentällä, ja Medinassa naiset saivat kulkea vapaasti.

Vain neljä vessaa

Sadat naiset nukkuivat yönsä lattialla Jeddan lentokentällä ilman matkatavaroitaan. BBC:n haastattelema nainen kertoi, että heidän käytössään oli vain neljä vessaa.

Nigeriassa naiset voivat kulkea enimmäkseen yksin, jopa sharia-lakia noudattavissa pohjoisissa osavaltioissa. Saudi-Arabiassa naisten odotetaan yleensä liikkuvan aviomiehensä, isänsä tai veljensä seurassa, ja uskonnollinen poliisi valvoo määräysten noudattamista.

Aiemmin nigerialaisille naisille on myönnetty viisumeita Saudi-Arabiaan sillä ehdolla, että heidän mukanaan matkustaa pyhiinvaelluksen järjestelyistä vastaavia viranomaisia.

Nyt vaatimukset näyttävät tiukentuneen ainakin Jeddassa. Yksi syy tähän saattaa olla se, että Nigeriasta tulee jatkuvasti työnhakijoita laittomasti Saudi-Arabiaan.

Jokaisen muslimin pitää käydä pyhiinvaelluksella Mekassa vähintään kerran elämässään, jos on terve ja riittävän varakas. Viime vuonna pyhiinvaeltajien määrä nousi lähes kolmeen miljoonaan.

(STT–Reuters–AFP)

Lue myös:

    Uusimmat