Mainos

Sauber-autoa uusittu isosti - ei enää vanhaa moottoria

Alfa Romeo Sauberin tämän kauden F1-auto julkistettiin tiistaina. Auto on muuttunut paljon viime kaudelta.

Alfa Romeon tultua kuvioihin mukaan auton väritys on muuttunut täysin viime vuodelta. Sinivalkoinen väri on vaihtunut punavalkoiseksi. Halo-turvakaari on toinen näkyvä muutos.

Kolmas, mutta ei niinkään näkyvä, muutos on se, että tällä kaudella Sauber ajaa uudella Ferrarin moottorilla. Viime kaudella Sauber joutui käyttämään vuoden 2016 Ferrari-moottoria.

Tallipäällikkö Frederic Vasseur odottaa alkavaa kautta innolla.

- Olemme tehneet valtavasti töitä uuden auton eteen viimeisten kuukausien aikana. Olen varma, että Marcus (Ericsson) ja Charles (Leclerc) muodostavat täydellisen kuljettajakaksikon, Vasseur kertoi Sauberin verkkosivuilla.

- Tavoitteet tälle kaudelle ovat selkeät. Meidän täytyy saavuttaa muita ja jatkaa suorituskykymme kehittämistä kauden aikana. Olemme käyttäneet tähän autoon paljon energiaa.

Viimeiset kaudet ovat olleet Sauberilta vaisuja. Viimeisen neljän kauden aikana pisteitä on kertynyt ainoastaan 43 ja talli on jäänyt kahdella viime kaudella valmistajien sarjassa kymmenenneksi. Tallin teknisen johtajan Jörg Zanderin mukaan autoon on tehty paljon muutoksia.

- Auto on täysin erilainen kuin viimevuotinen. Aerodynaaminen konsepti on muuttunut merkittävästi viime kaudesta ja uudessa autossa on uusia ominaisuuksia edeltäjäänsä verrattuna. Ferrarin uusi moottori parantaa meidän suorituskykyämme. Toivottavasti olemme viime kautta kilpailukykyisempiä.

Uusi Sauber nähdään ensimmäistä kertaa radalla maanantaina, kun talvitestit potkaistaan käyntiin Barcelonassa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.