Satukirjan legendalle Kieku-palkinto

Kuvittajien Kieku-palkinto on myönnetty legendaariselle kirjailija-kuvittaja Oili Tanniselle. Tanninen on julkaissut urallaan yli 20 kirjaa, sekä tehnyt useita tv-animaatioita. Tunnetuimpia näistä ovat hänen Miiru- ja Nunnu-sarjansa, joita lapset katselivat jo television varhaisvuosina.

Miirut ja Nunnut syntyivät pulasta

Oili Tannisen aloittaessa uransa suomalainen lastenkirjakuvitus oli vähäistä. Ensimmäinen kirja, Miiru menee kalaan (1961), syntyi Tannisen omien lasten viihdykkeeksi perheen asuessa Moskovassa. Koska taiteilijatarvikkeista oli pulaa, Tanninen käytti revittyä ja leikattua väripaperia.

Palkintoperusteluissa sanotaan, että näin syntynyt moderni, graafinen kuvitustyyli näyttää rohkealta ja raikkaalta vielä 50 vuotta myöhemminkin. Tannisen teoksia on käännetty useille kielille, esimerkiksi japaniksi, italiaksi ja saksaksi.

Oili Tanninen on saanut useita merkittäviä palkintoja, muun muassa Topelius- ja Rudolf Koivu -palkinnot.

Jussi Kaakiselle läpimurto -palkinto

Kaiku-palkinnon läpimurrosta kuvittajana sai Jussi Kaakinen, joka on monipuolinen kuvittaja. Hän vaihtaa sulavasti tyyliä toteuttaen jokaisen kuvituksensa taidokkaasti erilaisia kuvitustekniikoita yhdistellen.

Kaakinen on kuvittanut tieto- ja lastenkirjoja sekä kirjankansia ja tehnyt lehtikuvituksia ja sarjakuvia. Hänen kuvittamiaan teoksia ovat muun muassa Suomen lasten historia -kirja ja Sarasvatin hiekkaa -sarjakuva-albumi.

Oppikirjojen kuvituksen uudistaja palkittiin

Kukko-palkinto ansioitumisesta oppikirjankuvittajana myönnettiin ranskalaiselle Carlos Da Cruzille. Da Cruz on tyylillisesti kiinnostava poikkeus suomalaisessa oppikirjankuvituksessa.

Kuvittajat ry on jakanut Kieku- ja Kaiku-kuvituspalkintoja vuodesta 2005. Kukko-palkinto lisättiin Kuvittajien palkintoihin vuonna 2007. Palkintona annetaan 5 000 euroa ja käsintehty kuvitusoriginaali.

Lue myös:

    Uusimmat