Satu Taiveaho adoptiosta: Uskotaan, kun käärö kädessä

Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen odottavat yhä adoptioprosessin etenemistä.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho ovat kertoneet avoimesti julkisuudessa adoptioprosessistaan, joka etenee pienin harppauksin ja hitaasti.

– Kaikki aikanaan, uskotaan kun käärö on kädessä. Välillä hitaus tuo epäuskoa koko prosessiin, mutta uskotaan, että se jonain päivänä tulee, Satu Taiveaho kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Pariskunta käynnisti adoptioprosessin jo vuosia sitten, mutta yhä odottavan kärsivällisyyttä punnitaan.

Onnellisen oloinen pari saapui Linnasta jatkoille ravintola Teatteriin hyvissä ajoin. Antin kiireet eduskunnassa sekä Sadun työ Sininauhasäätiön toimitusjohtajana kuitenkin rajoittivat juhlimista.

– Töitä löytyi sitten heti, kun edustajantyö päättyi. Olen viihtynyt hyvin asunnottomien ja päihdeongelmaisten parissa, Satu Taiveaho kertoo.

Satu aloitti uuden työn toukokuun alussa.

– Aiemmin olen ollut mukana sosiaalityössä ja sosiaalijohtajana, joten asiat olivat tuttuja.

Roolit eivät pariskunnan mukaan ole muuttuneet aiemmasta, kun molemmat olivat kansanedustajia.

– Toki se itselle on ollut mieluisaa, kun viikonloput ovat olleet vapaana. Olen voinut antaa kavereille enemmän aikaa, Satu toteaa.

– Silti menoa riittää, Antti jatkaa.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)

Lue myös:

    Uusimmat