Satu Sallisen verta epäillyn autossa

Murhatun Satu Sallisen verta on mitä todennäköisimmin löydetty entisen kihlatun auton takaluukusta. Helsingin käräjäoikeudessa esitettiin tänään rikoslaboratorion tekemä arvio näytteestä.

Surmasta syytetty 46-vuotias mies kiistää edelleen osuutensa asiaan. Sen sijaan hänen rikoskumppanikseen epäilty 50-vuotias mies on uusissa kuulusteluissa myöntänyt osuutensa Sallisen surmaamisen jälkeisiin tapahtumiin, mutta ei itse surmaan.

Mies on kertonut olleensa Munkkiniemen venekerhon rannassa ja siellä olleen jotain "hässäkkää". Rannalla oli ihmisen kokoinen mytty, jonka hän nosti yhdessä toisen epäillyn kanssa "tummaan tilaan, jossa oli paljon sanomalehtiä".

Aiemmin mies ei muistanut tapahtumista yhtään mitään. Hän totesi olleensa tuolloin melkoisesti humalassa ja ehkä menneensä shokkiin tapahtuman johdosta.

Tutkimuksissa on käytetty muistin apuna hypnoosia, jolla ei aluksi saatu tuloksia. Ilmeisesti hypnoosilääkäri on antanut miehen alitajunnalle kuitenkin käskyn ajatella tapahtumia, koska nyt ilmoille putkahti uutta tietoa. Näin mies vahvistikin käyneen.

Käräjäoikeudessa kuultiin tänään neljää todistajaa, joista tärkein oli Satu Sallisen naisystävä. Tämä mainitsi lukuisista vakavista uhkauksista, joita kihlattu oli laukonut eron jälkeen.

Välirikko aiheutui sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, joka vain vahvistui; puhetta oli palkkamurhaajista ja pääasiana aina se, että jos kihlattu ei saa Satua niin ei kukaan muukaan saa.

Käräjäoikeus jatkaa Sallisen surman käsittelyä kahden viikon kuluttua.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat