Mainos

Satoja ulkomaalaisia evakuoitu Gazasta

Gazan alueelta on päivän aikana evakuoitu noin 250 ulkomaalaista. Heidät kuljetettiin Punaisen Ristin saattueessa Gazan kaupungista Erezin rajanylityspaikalle. Evakuoidut on määrä kuljettaa välittömästi edelleen Jordaniaan.

Diplomaattilähteistä arvioidaan, että Gazassa voi vielä olla noin neljäsataa ulkomaalaista sekä palestiinalaisia, joilla on kaksoiskansalaisuus.

Etelä-Israelissa puolestaan kaksi ihmistä on haavoittunut vakavasti palestiinalaisten ampuman raketin osuttua taloon. Rakennus sijaitsee kibbutsilla vain muutaman kilometrin päässä Gazan rajasta.

Paavi tuomitsee Gazan väkivallan

Paavi Benedictus XVI tuomitsee Gazan väkivaltaisuudet. Paavin mukaan kaikkien osapuolien käyttämä väkivalta on tuomittavaa eikä ratkaise alueen ongelmia.

Paavin korkea-arvoinen alainen kardinaali Renato Martino suututti eilen Israelin viranomaiset kutsumalla Gazaa suureksi keskitysleiriksi.

- Puolustuskyvyttömät ihmiset joutuvat aina maksumiehiksi. Katsokaa olosuhteita Gazassa: se muistuttaa yhä enemmän suurta keskitysleiriä, kardinaali sanoi italialaislehden haastattelussa.

Martino puolustautui tänään toteamalla, että hänelle on samantekevää, mitä Israel ajattelee. Kardinaalin mukaan on ilmiselvää, että Gazan olot ovat surkeat. Martino arvosteli myös kovin sanoin Israelin hyökkäystä kouluun.

- Mitä voi enää sanoa, kun näin paljon lapsia saa surmansa ja YK:n koulua pommitetaan, vaikka Israelilla on käytössään teknologia, jolla voi havaita jopa maassa kävelevän muurahaisen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-AP)

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.