Satoja sissejä kuollut Nepalissa

Nepalin armeijan mukaan yli 500 maolaississiä on kuollut ja noin 200 haavoittunut maolaisten ja Nepalin armeijan välisessä tulitaistelussa.

Yli 500 maolaississin uskotaan saaneen surmansa maolaisten ja Nepalin armeijan välisessä tulitaistelussa, kertoo Nepalin armeija. Lisäksi noin 200 sissiä haavoittui. Armeijan mukaan tulitaistelussa kuoli myös 11 sotilasta ja 7 poliisia.

- Uskomme, että yli 500 sissiä kuoli taistelussa. Arvio perustuu siihen, mitä sotilaamme ja silminnäkijät näkivät. He näkivät maolaisten kaatuvan ja toisten maolaisten raahaavan ruumiita pois, kertoi armeijan edustaja, eversti Deepak Gurung Kathmandussa. Gurungin mukaan maolaisten ruumiita löytyi runsaasti läheisestä Myagdijoesta.

Kaksitoista tuntia kestänyt raivokas taistelu alkoi eilisiltana Beni Bazaarissa Länsi-Nepalissa, noin 200 kilometriä lähteen pääkaupungista Kathmandusta. Taistelu oli verisin maolaisten ja hallituksen välisistä levottomuuksista, jotka alkoivat 1996.

Armeijan mukaan kolme sissiryhmää, joissa oli arviolta 1500-2000 sissiä, hyökkäsi Beni Bazaarin valtion pankkiin, vankilaan ja hallintorakennuksiin. Paikallisen median mukaan sissit vapauttivat vankilasta runsaasti maolaisia ja räjäyttivät rakennuksia ennen kuin yllätetyt sotilaat pääsivät vastaamaan tuleen. Paikallisviranomaisten mukaan maolaiset kidnappasivat kolmisenkymmentä virkamiestä, joiden joukossa oli tiettävästi piirikunnan johtaja sekä varapoliisipäällikkö, sekä saivat saaliikseen rahaa ja aseita.

Sissit eivät ole kommentoineet tapahtunutta eikä puolueetonta vahvistusta kuolleiden lukumäärälle toistaiseksi ole. Hallituksen ja sissien antamat luvut poikkeavat yleensä toisistaan, eikä armeijan antamia lukuja pystytä usein todistamaan puolueettomasti.

Maolaiset räjäyttivät tänään myös Meghaulin lentokentän, joka sijaitsee Chitwanin kansallispuistossa Etelä-Nepalissa. Alueella vierailee vuosittain tuhansia turisteja. Iskussa ei ollut uhreja.

Maolaisten ja hallituksen yhdeksän vuotta jatkuneissa levottomuuksissa on kuollut yli 9000 ihmistä. Maolaiset vaativat kuninkaan syrjäyttämistä ja kommunistisen hallinnon perustamista.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat