Satoja kulttijohtajaa seuranneita kapinallisia kaatui Irakissa

Yhdysvaltojen joukot ja Irakin kapinalliset ottivat verisesti yhteen Irakin Najafissa eilen ja tänään. Taisteluissa kaatui satoja kapinallisia. Irakin armeija menetti kymmenkunta miestä ja USA:n armeija ainakin kaksi helikopterin pudottua eilen.

Najafin kaupungin ympäristössä Irakissa käydyt taistelut ovat päättyneet satojen kapinallisten kuolemaan. Irakin viranomaisten mukaan taistelussa kaatui liki 300 kapinallista. Vahvistamattomien tietojen mukaan kapinallisten joukoissa oli myös naisia ja lapsia.

Viranomaisten mukaan joukkoja johti Ali bin Ali bin Abi Talib. Hänet tunnettiin shiiamuslimien kulttijohtajana, joka väitti polveutuvansa suoraan profeetta Muhammadista. Useilla kapinallisilla oli otsapannat, jotka julistivat heidän kuuluvan "taivaallisiin sotajoukkoihin".

Talib käytti itsestään arvonimeä Mahdi. Imaami Mahdi oli shiiojen hengellinen johtaja, joka katosi jo poikasena 800-luvulla. Shiiat uskovat hänen palaavan maan päälle juuri ennen maailmanloppua.

Iltapäivään mennessä taistelut olivat laantuneet. Viranomaisten mukaan kaikki kapinalliset oli joko tapettu, otettu vangiksi tai ajettu pakosalle.

Iskuissa raskasta kalustoa

Amerikkalaiset tukivat Irakin hallituksen joukkoja raskain asein: taisteluhelikopterit, hävittäjät ja tankit tulittivat kapinallisten asemia. Kaksi amerikkalaissotilasta kuoli taisteluhelikopterin pudottua eilen. Silminnäkijöiden mukaan kopteri ammuttiin alas.

Irakilaiset menettivät taistelussa kymmenkunta miestä. Haavoittuneiden joukossa oli muun muassa Najafin poliisipäällikkö.

Irakilaisviranomaiset kertoivat jo aikaisemmin paljastaneensa, että kapinallisten tarkoituksena oli tappaa shiiamuslimien uskonoppineita tänään. Tänään vietettiin shiiamuslimien tärkeintä juhlaa, ashuraa.

Juhlan aikana muistellaan Kerbalan taistelussa vuonna 680 surmattua imaami Husainia, profeetta Muhammadin tyttärenpoikaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat