Satoja eläinlajeja suojelun tarpeessa Leningradin alueella

Leningradin alueella yli 600 eläinlajia on suojelun tarpeessa. Tutkijat suosittavat lisäsuojelualueiden yhteiskooksi 100 000 hehtaaria.

Yli 600 eläinlajia on suojelun tarpeessa Koillis-Venäjän Leningradin hallintoalueella. Alueen luonnon tilalla on selvä yhteys myös eteläisen Suomen luonnon monimuotoisuuteen.

Uhanalaisiksi ovat Leningradin alueella käymässä muun muassa Laatokan norppa, kiljukotka, viiriäinen, sampi ja monni.

Lajit ja niiden suojelusuositukset listataan tänään julkistetussa Leningradin alueen eläimiä käsittelevässä ns. punaisessa kirjassa. Punaisen kirjan tietojen avulla voidaan viitoittaa alueen luonnonsuojelun tulevaisuutta.

Pietarin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena tehdyn kirjan on tarkoitus ohjata tulevaisuudessa alueen viranomaisten maankäyttöpäätöksiä. -Koottujen tietojen perusteella tutkijat suosittavat suojelualueiden lisäämistä koko Leningradin alueella yhteensä noin 100 000 hehtaarilla. Suositukset alkavat tarkentua vielä tämän vuoden aikana, kun tutkijat jalkautuvat maastoon selvittämään lajien esiintymisiä tarkemmin, summasi kirjahankkeen vetäjä, Pietarin yliopiston professori Georgi Noskov tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Ensiarvioiden mukaan esimerkiksi Karjalan kannakselle tulisi perustaa uusia suojelualueita yli kymmenen.

Yhteensä 86 000 neliökilometrin laajuisen Leningradin alueen keskus on suurkaupunki Pietari. Alueeseen kuuluvat myös Inkerinmaa ja Vepsä.

Vaikuttaa myös Suomen luonnon monimuotoisuuteen

Leningradin alueen suojeluhankkeilla on merkitystä myös Suomen luonnon monimuotoisuuden kannalta, sillä lajien kulkeutuminen valtioiden rajojen yli on yleistä.

Alueella on arvioitu olevan jopa 30 000 eläinlajia, mutta vain noin puolesta on olemassa tutkimustietoa. -Huomattava osa eteläisen Suomen lajeista on levinnyt maahamme Koillis-Venäjältä. Esimerkiksi harvinaistunut valkoselkätikka saa täydennystä riveihinsä itärajan takaa, kuvaili tutkija Ilpo Mannerkoski Suomen ympäristökeskuksesta.

Uhanalaisia eläimiä listaava punainen kirja on Suomen ympäristöministeriön tuella toteutetun kirjahankkeen kolmas ja viimeinen osa. Aiemmissa osioissa käsiteltiin olemassa olevia luonnonsuojelualueita sekä uhanalaisia kasveja ja sieniä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat