Sateet ja tuulet jatkuvat viikonloppuna - katso alueelliset ennusteet

Voimakas matalapaine parkkeeraa viikonlopuksi lähelle Vaasaa. Viikonlopun sää on vaihtelevaa ja tuulista.

Tänään perjantaina rankimmat ja jatkuvimmat sateet ovat tulleet maan länsiosassa, missä voi sataa jopa yli 50 millimetriä. Tämä vastaa koko kuukauden sademäärää.

Rankkasateet ovat jo aiheuttaneet tulvia etenkin Varsinais-Suomessa. Ilmatieteen laitos on antanut sadevaroituksen Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntiin. Pohjoisessa sataa ajoittain. Idässä jatkuvaa sadetta tulee perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön aikana.

Lauantaina ja sunnuntaina sateisinta on Lapissa ja osassa Länsi-Suomea. Muualla pilvisyys vaihtelee ja sateet ovat kuuroluonteisia.

– Matalapaineeseen liittyy voimakkaita tuulia ja puuskat voivat olla kovia myös sisämaassa, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Lämpötila kohoaa etelässä vielä lähelle kymmentä astetta. Muualla ollaan 5-10 asteessa.

Sateiden etenemistä voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta ja tuulia merisäästä.

Katso perjantaista sunnuntaille ulottuvat alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat