Sateet aiheuttaneet jo tulvariskin Pohjanmaalla

Lauha ja sateinen sää on aiheuttanut tulvariskin Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

Jokien virtaamat voivat Syken mukaan kasvaa monin paikoin keväthuppujen tasolle. Runsaat sateet ovat myös nostaneet järvien pintoja lähes koko maassa Lappia lukuun ottamatta. 

Vesi on Syken mukaan jo noussut pelloille esimerkiksi Lapuanjoen Liinamaassa. 

Myös Etelä- ja Lounais-Suomessa jokien virtaamat ovat selvästi joulun ajan tavanomaisia arvoja suurempia. 

Asiasta uutisoi ensin Yle.  

Lue myös:

    Uusimmat