Satamalakkoa selvitellään jälleen ensi viikolla

Satamia uhkaavan lakon estämiseen tähtäävissä neuvotteluissa ei tapahtunut edistystä tänään. Työriidan sovittelu jatkuu maanantaina aamupäivällä valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla.

Jos sopua Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ja Satamaoperaattoreiden välille ei löydy, kaikki Suomen satamat lopettavat laivojen purkamisen ja lastaamisen ensi perjantaina. Lakko pysäyttäisi Suomen ulkomaankaupasta noin 80 prosenttia.

Kiistat liittyvät etenkin ahtaajien irtisanomissuojaan ja irtisanottujen erorahaan.

Helmikuun alkupuolella ahtaajat järjestivät vuorokauden mittaisia pistelakkoja yhdeksässä suuressa satamassa.

Painostustoimet jatkuvat

Perjantaina AKT ilmoitti järjestävänsä saarron Link Terminalsin toimintoihin. Satamaoperaattorille tulevaa tai siltä lähtevää tavaraa ei käsitellä missään Suomen satamissa.

Yhtiön konttiterminaalit sijaitsevat Helsingin Vuosaaressa, Kotkan Mussalossa ja Pietarin Kronstadtissa.

Autoliikennettä uhkaavaa lakkoa sovitellaan seuraavan kerran tiistaina. Mikäli sopua uusista työehtosopimuksista ei saada aikaan, AKT:n työtaistelu pysäyttää keskeisimmät autoliikenteen kuljetukset 21. helmikuuta. Se lopettaisi lähes kokonaan tavara-, polttoaine-, kemikaali- ja linja-autoliikenteen sekä jätteenkuljetukset. Työtaistelun piirissä olisi noin 12000 työtekijää.

Työministeriö voi siirtää molempia lakkoja kahdella viikolla. Päätökset tulee tehdä alkuviikosta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat