Satakunnassa paljastui taas alaikäisten nuorten huumevyyhti

Satakunnan poliisi on paljastanut kuluvana vuonna jo kolmannen alueellisen huumevyyhden, johon on sotkeutunut kymmeniä alaikäisiä nuoria. Eriasteisia huumerikoksia on tullut ilmi Euran kunnassa sijaitsevan Kiukaisten alueella.

Suurinta osaa nuorista epäillään käyttörikoksista, mutta joitakin myös vakavammista huumausainerikoksista. Muutamat epäillyistä ovat tuottaneet alueen nuorille kannabista eri muodoissaan. Lisäksi paikkakunnalle on tuotu kannabista muun muassa Turusta ja Tampereelta.

Poliisi on ottanut kiinni toistakymmentä nuorta. Tällä hetkellä tutkinnassa on noin 40 nuoren eriasteiset huumausainerikokset. Nuorista noin 30 asuu Kiukaisissa tai lähialueella.

Suurin osa huumerikoksiin epäillyistä on syntynyt vuosina 1991 ja 1992. Nuorimmat ovat 13-vuotiaita ja syntyneet vuonna 1996. Tyttöjen osuus on noin neljäsosa. Kolmea henkilöä lukuun ottamatta kaikkien muiden nuorten nimet ovat tulleet poliisin tietoon ensimmäistä kertaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat