Sata kameraa seuraa pian Helsingin katuja

Kameroiden avulla partio voidaan hälyttää nopeasti paikalle. Valvonnalla koetetaan rauhoittaa esimerkiksi Helsingin keskustan kultaliikkeitä, joista monet ovat joutuneet viime aikoina ryöstön kohteeksi.

Yli sata kameraa seuraa pian Helsingin häiriöalueita. Kameroita on pikapuolin yli kaksikymmentä, ja vuoden loppuun mennessä määrä nousee sataan.

Osassa kameroista on jatkuvasti tallentava järjestelmä. Myös pimeällä niiden kuvista näkee hyvin. Valvontakameroiden kuva välittyy saman tien Helsingin poliisin täysin uuteen johtokeskukseen, jonka tilat avattiin tänään.

Johtokeskusyksikön päällikkö, ylikomisario Juha Hakola sanoo, että keskus seuraa koko ajan radioliikennettä ja partioiden liikkumista.

Kameroiden avulla partio voidaan nopeasti lähettää alueelle, jossa huomataan häiriöitä. Johtokeskus voi myös tarvittaessa ottaa hätäkeskukseen tulleen hälytystehtävän poliisin johtoon tai seurantaan.

- Johtokeskus ei ole kilpaileva yritys hätäkeskuksen kanssa vaan sitä tukeva laitos, poliisipäällikkö Jukka Riikonen sanoo.

Keskuksen päivystäjät voivat suunnata kamerat haluamaansa kohteeseen, ja videokuvan avulla partio voidaan hälyttää nopeasti paikalle. Osa kameroista on myös siirreltäviä.

"Kamera ei korvaa poliisia"

Uusi tekniikka maksaa 200 000-300 000 euroa. Johtaja Hakola lupaa, että raha saadaan moninkertaisesti takaisin.

Hakola korostaa, että Helsingin keskusta-alueelle on enää turha tulla rötöstelemään, kunhan koko kamera-arsenaali saadaan toimimaan. Valvonnalla koetetaan rauhoittaa esimerkiksi keskustan kultaliikkeitä, joista monet ovat joutuneet viime aikoina ryöstön kohteeksi.

Poliisilla on tarkoitus lisätä omien kameroidensa määrää mutta myös hyödyntää yhä enemmän HKL:n kameroita. Niidenkin kuva voidaan ohjata suoraan uuden johtokeskuksen ruuduille.

Hakolan mukaan poliisi on kaupungin kanssa tarkoin miettinyt, mihin kameroita laitetaan. Nyt niitä on jo esimerkiksi Kiasman nurkalla, Esplanadilla ja rautatieasemalla, jota valvotaan ympäri vuorokauden.

Mahtavatko kamerat sitten tulevaisuudessa korvata jalkautuneen poliisin? Riikonen painottaa, että ehdottomasti eivät voi.

- Tekniikalla ei koskaan voi korvata jalkautuneita poliiseja. On tärkeää, että etenkin ydinkeskustassa poliisi näkyy. Toimintamahdollisuudetkin ovat paljon paremmat, kun ollaan jalkautuneena.

Todellinen tulikaste ensi viikolla

Uudella johtokeskuksella on myös valtakunnallisia ja laajempiakin tehtäviä. Sen pitää seurata poliisitilanteita koko Suomen alueella ja välittää niistä tietoa.

Myös ulkomailla tapahtuvia poliisioperaatioita seurataan. Johtokeskuksessa asioista vastaa tavallisesti päivystävä komisario.

Uuden keskuksen todellinen tulikaste on ensi viikolla, kun Helsingissä alkaa Euroopan ja Aasian maiden Asem-kokous. Tiloissa on "kuuman ryhmän pöytä", jossa koko operatiivinen johto keskustelee asioista ja tekee päätöksiä. Nimettyjä paikkoja on poliisille ja sen eri sidosryhmille kuten tullille ja rajavartiolaitokselle.

Pöydän äärestä kuuma ryhmä voi seurata kansainvälisiä tv-kanavia ja valvontakameroiden kuvaa ympäri Helsinkiä. Keskustelut nauhoitetaan, ettei jälkeen päin syntyisi hämminkiä tärkeiden päätösten taustoista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat