Sasi: Kuolonkolari henkisesti raskas

Sasin ohjaama auto ajautui väärälle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon. Sasia epäillään muun muassa kuolemantuottamuksesta.

Kansanedustaja Kimmo Sasi kertoo olevansa erittäin järkyttynyt maanantaina tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Sasi sanoo Aamulehden videohaastattelussa kuolonkolarin koettelevan henkisesti.

- Tämä onnettomuus ei unohdu mielestä koskaan elämäni aikana, Sasi sanoo haastattelussa.

- Tarkoitus on, että vaimoni menee tapaamaan leskeä mahdollisimman pian. Täytyy sanoa, että toivon Jumalan siunausta ja kaikkea hyvää leskelle. Olen erittäin pahoillani, että näin on käynyt.

Pitkäaikaista kansanedustajaa ja entistä ministeriä epäillään kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi kuulusteli Sasia eilen.

- Edellisen yön nukuin erittäin hyvin. Sitten autoa ajaessani tuli väsymys- tai haukotuskohtaus. Se oli aika voimakas, mutta meni ohitse ja ajoin. Olo oli ihan normaali, Sasi kertoo.

Sasin ohjaama auto ajautui Ylöjärvellä väärälle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon, jonka kuljettaja kuoli. Onnettomuus sattui hyvissä olosuhteissa suoralla tiellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat