Sasi ei lämpene Wessbergin digi-tv -ajatuksille

Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi ei innostu ajatuksesta lopettaa television analogiset lähetykset vaiheittain digi-tv:n vauhdittamiseksi. Ministeriö aikoo lopettaa nykylähetykset vuoden 2006 lopulla.

Ajatuksen porrastuksesta - Saksan mallista - esitti Ylen toimitusjohtaja Arne Wessberg. Sasin mukaan Saksan tilanne on toinen, koska kaapeli-tv tai satelliittilautanen on lähes joka taloudessa.

- Meillä vain pääkaupunkiseutu on samassa asemassa kuin Saksan pääkaupunki. Tältä osin asiaa voitaisiin harkita, mutta se ei ole ongelmatonta. Jos meillä lopetetaan analogisia lähetyksiä tietyssä osissa kasvukeskuksia, silloin valtaosa ihmisistä jäisi ilman analogisia lähetyksiä. Saksassa tilanne ei ole välttämättä näin, Sasi pohtii.

Yleisradion toimitusjohtaja Wessberg vauhdittaisi digitaalisen tv:n leviämistä lakkauttamalla analogiset lähetykset Suomessa vaiheittain Saksan mallin mukaan.

Malli tarkoittaisi sitä, että analogiset lähetykset lopetettaisiin ensin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja edettäisiin sitten vaiheittain kohti pohjoista.

Aamulehdessä näkemyksiään esitelleen Wessbergin mukaan Ruotsiin suunniteltu malli, jossa digitelevisiota markkinoitaisiin etuseteleillä, tulisi Suomessa liian kalliiksi. Etuseteliä kannattaa MTV3:n johtaja Heikki Vahala.

Analogiset tv-lähetykset kaavaillaan lopetettaviksi Suomessa neljän vuoden kuluttua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat