SAS vetää Dash-konetyypin pois käytöstä vikojen vuoksi

SAS vetää Dash 8-Q400-konetyypin pysyvästi pois liikenteestä laskutelineissä ilmenneiden toistuvien vikojen vuoksi.

SAS:n johto on tehnyt päätöksen hätäkokouksessa sen jälkeen kun Dash 8-Q400-kone joutui vaaratilanteeseen laskutelinevian takia eilen Kööpenhaminassa.

Syyskuussa samanlaisille koneille sattui kaksi laskutelinevian aiheuttamaa vaaratilannetta, mikä on heikentänyt luottamusta konetyyppiin. SAS:n päätöksestä kertoi toimitusjohtaja Mats Jansson.

- Päätös lopettaa liikennöinti johtuu siitä, että asiakkaiden luottamus konetyyppiä kohtaan on kärsinyt niin pahasti, että varmasti koko SAS:n brändi olisi kärsinyt, ellei asialle olisi tehty mitään. Ja kolme tapausta lyhyen ajan sisällä ei sitä luottamusta kohenna ja siksi yhtiön johto ja hallitus yhdessä päättivät, että poistetaan koneet meidän laivastostamme, SAS:n Suomen-viestintäjohtaja Tom Christides kertoo.

Konevikoja tutkii nyt onnettomuustutkintalautakunta, joka aikanaan ilmoittaa tuloksista.

Yhtiöllä on käytössään 27 Dash-konetta. Koneet tulivat SAS:in liikennöintiin tammikuussa 2000.

SAS peruutti kymmeniä lentoja sen jälkeen kun yhtiön Dash 8-Q400 -tyypin kone joutui tekemään hätälaskun eilen Kööpenhaminassa ja kaikki Dash-tyypin koneet määrättiin toistamiseen lentokieltoon. Peruttuja lentoja oli tänään noin 50, niistä 42 Tanskassa, kertoi SAS:n Tanskan-tiedottaja. Ruotsissa peruuntui neljä lentoa.

- Jos puhutaan ihan liikenteellisesti niin se tulee näkymään Turun ja Tampereen kohdalla, mutta muuten se koskee muitakin matkustajia, jotka lentävät ensin Kööpenhaminaan ja jatkavat sitten jonnekin Keski-Eurooppaan. Ja mikäli tämä lento olisi ollut Q400-lento, niin se on todennköisesti peruutettu ellei ole löytynyt uutta kalustoa tilalle. Kyllähän se vaikuttaa monenkin suomalaisen matkustamiseen ainakin tällä viikolla, Christides kertoo.

Bombardier pettyi SAS:n päätökseen

Kanadalainen lentokonevalmistaja Bombardier ilmoittaa olevansa pettynyt SAS-lentoyhtiön päätökseen luopua yhtiön valmistamista Dash 8 Q400 -koneista . Bombardierin mukaan koneen laskutelineissä ei ole ilmennyt valmistusvikaa.

- Bombardier on tehnyt yhdessä laskutelineiden valmistajan Goodrichin kanssa täydellisen tutkimuksen laskutelineistä. Näissä tutkimuksissa laskutelineet ovat osoittautuneet turvallisiksi ja toimintavarmoiksi.

- Bombardier seisoo Q400-konetyypin takana. Sen jälkeen kun koneen valmistus aloitettiin helmikuussa 2000, Q400 -kone on osoittautunut turvalliseksi ja luotettavaksi lentokoneeksi. Koneita on käytössä 150 kappaletta 22 lentoyhtiöllä ympäri maailmaa, yhtiö ilmoitti.

(MTV3-STT-AFP)

Katso myös:

Lue myös:

    Uusimmat