SAS välttää sittenkin konkurssin? Lähes kaikkien liittojen kanssa sopu

Lentoyhtiö SAS eli Scandinavian Airlines saattaa sittenkin välttää konkurssin.

Uutistoimisto TT:n mukaan neuvottelut ovat kesken enää yhden ammattiliiton kanssa.

Yhtiö on päässyt sopuun säästöistä norjalaisen matkustamohenkilökuntansa kanssa. Neuvottelut tanskalaisen ammattiliiton kanssa jatkuvat yhä.

Yhtiön viestintäjohtajan mukaan kaikki neuvottelut on saatava päätökseen ennen kuin yhtiön hallitus voi ottaa kantaa säästöohjelmaan.

Neuvotteluja on jatkettu läpi yön, vaikka aiemmin ilmoitettu aikaraja umpeutui. Neuvottelut koskevat säästöohjelmaa, jota pidetään välttämättömänä konkurssin välttämiseksi.

Lentäjien edustajat sanovat tulleensa neuvotteluissa yhtiötä vastaan kaikin tavoin.

– Lentäjät tulevat nyt 30 prosenttia halvemmaksi, koska vastedes ansaitsemme vähemmän ja työskentelemme enemmän, sanoo norjalaislentäjiä edustava Jens Lippestad.

Ruotsin lentäjäyhdistyksen SAS-siiven puheenjohtaja Robert Gustafsson on tyytyväinen, että sopu on saatu aikaan.

– On hyvä, että neuvottelut on saatu päätökseen ja me olemme tehneet osamme.

Gustafssonin mukaan lentäjille sopu oli kuitenkin vaikea.

Tanskan TV2:n tietojen mukaan SAS olisi saanut pankeilta pidennystä määräaikaansa. Kanavan tietojen mukaan pankit tukisivat yhtiötä aamuun asti.

(MTV3 - STT)

Katso professori Jorma Mäntysen haastattelu: (Huomenta Suomi 19.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat