SAS vähentää ja ulkoistaa talousvaikeuksien vuoksi

Pohjoismainen lentoyhtiö SAS kamppailee talousvaikeuksissa.

SAS aikoo jälleen vähentää 3 000 työpaikkaa, ulkoistaa toiset 5 600 työpaikkaa ja järjestää osakeannin, jolla se haluaa kerätä kaikkiaan kuusi miljardia Ruotsin kruunua eli 560 miljoonaa euroa.

Yhtiön tappio viime vuoden loka-joulukuussa nousi 403 miljoonaan kruunuun eli noin 38 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin samaan aikaan yhtiö teki vielä 57 miljoonan voiton.

SAS:n kolme valtionomistajaa Ruotsi, Norja ja Tanska sekä suurin yksityinen omistaja Wallenbergien säätiöt takaavat osakeannin.

Blue1 jatkaa toimintaansa normaalisti

SAS:in konsernijohtaja Mats Jansson arvioi, että viime vuosi jää historiaan kaikkien aikojen huonoimpana koko lentoliikennealalle. Vuoden aikana nähtiin ennätyskorkeat öljynhinnat, finanssikriisi ja talouslama, joka on voimakkaasti vähentänyt kysyntää. Yhtiö aikoo tänä vuonna keskittyä ydinliiketoimintaansa ja pohjoismaisiin kotimarkkinoihinsa.

SAS:n tytäryhtiön Blue1:n viestintäpäällikkö Tom Christedes sanoo, että Blue1 jatkaa Suomessa toimintaansa normaalisti.

- Blue1:n toimintaan tämä ei vaikuta vaan Blue1 säilyy itsenäisenä lentoyhtiönä. Suomalainen talous on aika sekaisin tällä hetkellä, joten vannomatta paras, mutta mitään dramaattista ei ole näköpiirissä.

SAS ilmoitti viime viikolla myyneensä enemmistön osakkeistaan espanjalaisesta Spanairista yhdellä eurolla espanjalaiselle sijoittajaryhmälle.Myymällä Spanairin SAS välttyy korvausvaatimuksilta viime kesän tuhoisasta lento-onnettomuudesta. Kaikkiaan 153 ihmistä kuoli, kun Spanairin kone syöksyi maahan heti nousun jälkeen viime elokuussa. SAS:lle jäi yhtiöstä edelleen 19,9 prosentin osuus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat