Mainos

SAS kärsii jättitappiot Dashien vuoksi

Lentoyhtiön päätös luopua konetyypistä aiheuttaa sille kymmenien miljoonien eurojen tappiot. Myös Euroopan lentoturvallisuusvirasto huolestui Dash-koneiden onnettomuuksista ja aikoo järjestää kriisikokouksen.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on pyytänyt kanadalaisen Dash-koneen valmistajan ja Kanadan viranomaiset kriisikokoukseen, kertoo tanskalainen Ingeniörens Netavis -lehti.

EASA on lehden mukaan hyvin huolestunut viimeaikaisista Dash-lentokoneille sattuneista onnettomuuksista. Siksi virasto on pyytänyt Bombardier -yhtiötä keskustelemaan ongelmista.

Pohjoismainen lentoyhtiö SAS kertoo kärsivänsä 300-400 miljoonan Ruotsin kruunun eli 33-44 miljoonan euron tappiot sen vuoksi, että yhtiö päätti luopua kokonaan Dash Q400 -koneistaan.

SAS luopuu Dasheista Kööpenhaminassa lauantaina sattuneen tuoreen onnettomuuden vuoksi, mikä aiheuttaa lisää lentovuorojen peruutuksia. Jo aiemmin Dashit ovat joutuneet kahteen onnettomuuteen laskutelineiden petettyä Tanskassa ja Liettuassa.

Lentovuorojen peruutusten aiheuttamien kustannusten lisäksi SAS joutuu hankkimaan korvaavaa kalustoa, mikä tulee yhtiölle kalliiksi. Tappiota on tullut myös siitä, että asiakkaat karttoivat lentämistä Dasheilla onnettomuussuman vuoksi.

Tanskassa peruttu tänään 55 lentoa

Lentoyhtiö SAS joutuu perumaan lukuisia lentoja päätettyään luopua kanadalais-valmisteisista Dash-tyypin koneistaan useiden vaaratilanteiden jälkeen.Ruotsissa jää tänään lentämättä kahdeksan lentoa, Tanskassa peräti 55.

SAS:lla on 27 kanadalaisen Bombardierin valmistamaa Dash Q400 -tyyppistä matkustajakonetta.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.