Sars vaati uuden uhrin Kanadassa

Sars-keuhkokuumeeseen kuolleiden määrä kasvaa. Kanadassa jo 14. potilas menehtyi tautiin.

Kiinassa on löytynyt uusia sars-tapauksia.

Kanadassa jo 14. potilas on menehtynyt sars-keuhkokuumeeseen. Asiasta ilmoitti myöhään ilalla Kanadan terveysministeriö. 14. uhri oli 99-vuotias mies.

Kanada on Aasian ulkopuolisista maista pahin sars-epidemista kärsinyt valtio.

Hongkong puolestaan ilmoitti 12 uudesta sars-kuolemantapauksesta. Uusimmat kuolonuhrit olivat iältään 37-87-vuotiaita. Seitsemällä heistä oli jokin krooninen tauti.

Sars-keuhkokuumeeseen on kuollut Hongkongissa nyt yhteensä 81 ihmistä.

Sadattuhannet hongkongilaiset siivosivat ja desinfioivat tänään kaupungin katuja ja rakennuksia estääkseen sarsin leviämistä. Viranomaiset olivat määränneet hongkongilaiset osallistumaan siivoustalkoisiin.

Kiinassa 48 uutta tapausta

Muualla Kiinassa sarsiin on kuollut 67 ihmistä. Kiinalaiset tiedotusvälineet kertoivat eilen 48 uudesta tapauksesta.

Kiinan odotetaan piakkoin julkistavan uusia tilastotietoja sarsista. Asioista perillä olevien lähteiden mukaan tartunnan saaneiden määrä on tähän asti ilmoitettua suurempi.

Huoli kasvaa Singaporessa

Singaporessa pääministeri Goh Chok Tong on varoittanut, että sars-epidemia uhkaa ajaa maan kaikkien aikojen pahimpaan kriisiin.

Sarsin aiheuttamien kuolonuhrien määrä on noussut Singaporessa 14:ään. Goh ilmoitti perustaneensa ministeritasoisen "taisteluyksikön", jonka tehtävänä on kamppailla sars-taudin leviämistä vastaan.

- Tauti on jo pakottanut Singaporea alentamaan talouden kasvuennustetta. Jos tautia ei saada kuriin, kyseessä on pahin kriisi minkä Singapore on kokenut, Goh sanoi.

Pääministerin mukaan kriisi ei aiheudu vain sarsista vaan sen pelosta.

- Meidän on osoitettava tulevina viikkoina, että pääsemme taudin suhteen niskan päälle. Panokset ovat hyvin suuret. Meillä ei ole varaa epäonnistua tässä taistelussa, Goh jatkoi.

Singaporessa on kolmanneksi eniten sars-kuolonuhreja Kiinan ja Hongkongin Hongkongin jälkeen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat