Sars-tautiin sairastunut pian kotiin

Suomen ensimmäisenä sars-potilaana pidetty nuori mies päässee tänään sairaalasta.

Suomen ensimmäinen todennäköinen sars-tautitapaus päässee kotiin jo tänään.


Suomen ensimmäinen lähes varma sars-potilas on kuntoutunut erinomaisesti. Joidenkin lehtitietojen mukaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettu nuori mies saattaakin päästä jo tänään kotihoitoon.

Myös eristyksissä olleet potilaan vanhemmat vapautettaneen karanteenista lähipäivinä.

Maailmanlaajuisesti sars-kuumetapauksia on sen sijaan odotettavissa vielä lisää. Epidemia on nyt kestänyt yli kahdeksan viikkoa, ja Maailman terveysjärjestölle WHO:lle oli perjantaihin mennessä raportoitu miltei 7300 tautitapausta. Tautiin on kuollut yli 520 ihmistä, heistä valtaosa Kiinassa.

Sosiaali ja terveysministeriö suosittelee välttämään matkustamista alueille, joissa sars on pahimmillaan.
Suomen viranomaiset muistuttavat silti, että syytä hysteriaan ei ole, vaikka olisi vieraillut niin sanotulla sars-alueella. Tartunnan saa vain sairastuneelta joko pisaratartuntana tai esineiden kautta.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 12.05.2003)

Sars-taudista voi kysellä lisätietoja Kansanterveyslaitoksen neuvontapuhelimesta 09/ 47 447 000.
Tietoa matkustusrajoituksista sars-tautialueelle saa Maailman terveysjärjestön kotisivuilta

Lue myös:

    Uusimmat