Sars kohtalokas iäkkäämmille?

Sars-keuhkokuume näyttää olevan kohtalokas etenkin iäkkäämmille ihmisille.

Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan sarsiin sairastuneista yli 60 vuotiaista n. 55 prosenttia voi menehtyä tautiin. Alle 60-vuotiailla arvio on 7-13 prosenttia. Aikaisemmin ryhmän kuolleisuusasteeksi oli laskettu 6-10 prosenttia.

Tutkimuksen perusteella sars-viruksen keskimääräinen itämisaika on kuusi vuorokautta. Uudet tulokset perustuvat sars-epidemian ensimmäisten yhdeksän viikon aikana saatuihin tietoihin.

Arvostetun lääketieteellisen Lancet-lehden verkkojulkaisussa uutisoitu brittiläis-hongkongilainen tutkimus on ensimmäinen epideeminen analyysi sarsin leviämisestä.

Taiwanissa kaksi uutta kuolemantapausta

Taiwanin terveysviranomaiset ovat ilmoittaneet kahdesta uudesta sars-kuolemantapauksesta ja viidestä uudesta tartunnasta. Kaikkiaan sarsiin sairastuneita on Taiwanissa 125.

Yhdysvallat poisti Singaporen matkustamista vältettävien maiden listalta eilen. Matkustusvaroitus koskee yhä Kiinaa, Taiwania ja Hongkongia.

Singaporen terveysviranomaisten mukaan vasta kymmenen päivän kuluttua voidaan sanoa, onko sars-epidemia hallinnassa Singaporessa.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat