Sarkozyn vaalitappio voi vaikeuttaa uudistuksia

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy koki tänään pahan takaiskun, kun vasemmistoleiri otti historiallisen voiton senaatin vaaleissa. Vasemmisto on parlamentin ylähuoneessa enemmistönä ensi kertaa sitten vuoden 1958, ja Ranskassa voimasuhteiden keikahdusta kutsuttiin poliittiseksi maanjäristykseksi.

Vaalitappio merkitsee sitä, että Sarkozyn on vaikea ajaa läpi enää mitään suuria uudistuksia meneillään olevan kautensa aikana. Tappion arvellaan myös heikentävän hänen mahdollisuuksiaan jatkokaudelle.

Sosialistipuolue, kommunistit ja vihreät saivat 177 paikkaa senaatin 348:sta. Voitto antoi sosialisteille voitonvarmuutta myös huhtikuun presidentinvaaleihin. Puolueen todennäköisimpänä presidenttiehdokkaana pidetään Francois Hollandea.

–Nicolas Sarkozy jää historiaan presidenttinä, jonka kaudella oikeisto menetti enemmistönsä senaatissa. Tämä on ennakkoa siitä, mitä tapahtuu 2012, Hollande ilmoitti.

Lahjustutkinta lähipiirissä

Historiallinen tappio tuli Sarkozyn kannalta kaikin tavoin huonoon aikaan, sillä hänen lähipiiriään ravistelee Pakistanin kanssa solmittuun sukellusvenekauppaan liittyvä skandaali.

Presidentin kaksi entistä avustajaa pidätettiin viime viikolla, koska heidän epäillään ottaneen vastaan voitelurahaa. Toinen pidätetyistä on presidentin läheinen ystävä ja oli tämän bestman vihkiäisissä Carla Brunin kanssa.

Tutkijat epäilevät, että lahjuksilla rahoitettiin vuonna 1995 Edouard Balladurin presidentinvaalikampanjaa. Balladur on Sarkozyn oppi-isä, ja Sarkozy toimi vaaleissa hänen avustajanaan. Sarkozy kiistää osallistuneensa mitenkään kampanjan rahoitusjärjestelyihin.

Sarkozyn nykyinen avustaja Brice Hortefeux erehtyi hänkin sotkeutumaan jupakkaan soittamalla viime viikolla toiselle epäillyistä. Poliisi nauhoitti keskustelun, jossa Hortefeux varoittaa keskustelukumppaniaan siitä, että tämän entinen vaimo, Jugoslavian prinsessa Helene, vuotaa tietoja tutkijoille.

Sarkozyn poliittiset vastustajat vaativat pontevasti Hortefeux'n toimien selvittämistä. Vihreiden presidenttiehdokas Eva Joly hyödynsi tilanteen vikkelästi.

–Jos minut valittaisiin presidentiksi, kaapista ei löytyisi enää luurankoja. Entisen sisäministerin ei nähtäisi ottavan yhteyttä rikostutkinnan todistajaan.

Katso Helena Petäistön raportti Pariisista (Seitsemän uutiset 26.9.2011)

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Aiheesta aiemmin:

Lue myös:

    Uusimmat