Sarkomaa pitäisi lukiot ja ammattikoulut erillään

Opetusministerin mielestä on hyvä, että lukiot ja ammattikoulut tuovat työmarkkinoille erilaisin taidoin varustettuja nuoria.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) haluaa pitää lukiot ja ammattikoulut omilla tonteillaan. Ministerin mielestä myös ero ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä on järkevää säilyttää.

- Duaalimallia vahvistetaan kaikilla koulutusasteilla, hän totesi Opetushallituksen järjestämän seminaarin avajaisissa.

Sarkomaa katsoo, ettei Suomeen ole järkevää perustaa esimerkiksi ammattilukioita. Hänen mielestään lukioista ja ammattikouluista tulee työmarkkinoille sopivasti erilaisin taidoin varustettuja nuoria.

Sarkomaan mukaan korkeakoulujen kannattaa pyrkiä yhteistyöhön esimerkiksi kirjastojen ja laitteiden osalta. Hän kuitenkin painotti, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opintosisällöt on pidettävä erillään.

- Ammattikorkeakoulujen tehtävissä painottuu alueellinen kehitystehtävä ja käytännönläheinen työelämälähtöinen opetus. Yliopistot harjoittavat perustutkimusta ja antavat siihen perustuvaa opetusta, Sarkomaa sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat