Sarkomaa lupaa kouluttaa opettajia arviointiin

Sarkomaan mielestä kouluja ei voi laittaa järjestykseen päättötodistusten perusteella, vaan opetusta pitää arvioida myös muilla kriteereillä.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) lupaa lisätä opettajien täydennyskoulutusta, jotta he pystyisivät arvioimaan oppilaita nykyistä tasapuolisemmin. Kuntien on tulevaisuudessa pakko lähettää opettajat täydennyskoulutukseen.

- Meillä on arviointiin hyvät ohjeet. Mutta miten niitä sovelletaan, siinä tarvitaan lisää täydennyskoulutusta, toteaa Sarkomaa.

Sanomalehti Keskisuomalaisen selvityksen mukaan peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo on pienissä kunnissa usein korkeampi kuin suurilla paikkakunnilla. Yli 8,0:n keskiarvoon ylsi viime keväänä 46 suhteellisen pientä kuntaa, mutta suurista kaupungeista vain Espoo.

Parhaiten menestyivät Hailuodon oppilaat, jotka päättivät koulunsa keskimäärin 8,7:n todistuksella. Huonoiten menestyneessä kunnassa Hangossa suomenkieliset oppilaat jäivät 7,3:n keskiarvoon.

Sarkomaan mielestä kouluja ei voi laittaa järjestykseen päättötodistusten perusteella, vaan opetusta pitää arvioida myös muilla kriteereillä. Tuloksiin vaikuttavat esimerkiksi oppilasaines ja koulun koko. Pienissä kouluissa keskiarvoa voivat laskea yksittäisen oppilaan vaikeudet.

Opetusministeri torjuu valtakunnallisen päättökokeen järjestämisen kaikissa kouluissa, koska silloin peruskoulusta tulisi liian koekeskeinen.

- Se olisi liian järeä ja huono ratkaisu. Sen rahan voi käyttää järkevämmin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat