Särkänniemestä varastettu vuohi löytyi

Tampereen Särkänniemestä varastettu Nasu-vuohi on löytynyt. Se tavoitettiin viime yönä yleisövihjeen perusteella. Nasu löytyi vieraasta aitauksesta Tampereen lähikunnasta.

- Nasu on hyvässä kunnossa. Se oli hieman laihtunut, mutta sillä oli varaakin laihtua, kertoo eläintenhoitaja Teija Jokinen MTV:n uutisille Särkänniemen Lasten eläintarhasta.

Jokinen iloitsee Nasun löytymisestä, sillä Särkänniemessä pelättiin jo pahinta. Nasu on kuitenkin luottavainen ihmisiin, joten sitä ei ole rääkätty.

Paluu kotiin sujui Jokisen mukaan suhteellisen rauhallisesti.

- Kun on viikon poissa, niin toki sitä joutuu vähän sarvia kolistelemaan muiden vuohien kanssa, Jokinen sanoo.

Nasun paluusta olivat onnellisia erityisesti myös vuohen tytär ja tyttärentytär, sillä Jokisen mukaan kolmikko viihtyi hyvin omassa ryhmässään.

Seitsemän vuoden ikäinen valkea kääpiövuohi Nasu ehti olla teillä tietymättömillä yli viikon. Se vietiin eläintarhasta verkkoaitaan tehdyn aukon kautta. Paikalta löytyi raahaamiseen viittaavia jälkiä.

Tapauksen poliisitutkinta on vielä kesken, eikä teon motiivia tiedetä.

Nasu-vuohen löytymisestä kertoi ensimmäisenä Iltalehti verkkosivuillaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat