Sarjatörmääjä yhä karkuteillä Hämeessä

Kanta-Hämeen yliajojen tutkinta on taas umpikujassa. Poliisin saamat vihjeet kahdesta eri naisesta ovat osoittautuneet vääriksi.

Poliisi on tarkistanut vihjeitä päivän aikana, mutta näyttöä syyllisestä ei vielä ole.

– Vihjeitä tipahtelee silti edelleen. Nämä kaksi vihjettä naishenkilöistä eivät johtaneet loppujen lopuksi mihinkään ja nyt selvittelemme tilannetta. Vääriäkin vihjeitä saa tulla, koska me osaamme kyllä sitten selvittää totuuden, kertoo tutkinnanjohtaja Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisilaitokselta.

Kaksi vinkkiä koski kahtaa naishenkilöä. Naiset on tavoitettu ja he ovat todistettavasti olleet muualla.

Vajaan kahden viikon aikana on toistunut neljä kertaa outo tapaus, jossa naisautoilija pysähtyy suojatien eteen ja näyttää kädellään lapselle, että tämä voi ylittää tien. Kun lapsi on ollut suojatiellä pyörineen, nainen on lähtenyt yllättäen liikkeelle.

Tapauksista ensimmäinen sattui Hämeenlinnassa, kolme muuta Tervakoskella. Poliisi sai pari kolme vihjettä mahdollisesta epäilystä, mutta vinkkeihin on saatu poliisin mukaan poissulkevat vastaukset.

– Tämän päivän aikana vinkkejä on alkanut tulla lisää, mikä on hyvä. Kannustamme asiasta jotain tietäviä kertomaan asiasta poliisille. Tapauksena tämä on ihmeellinen. Kohteena on apset liikenteessä, joten ihmetystä tämä aiheuttaa, Iivari toteaa.

Tapauksia tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja liikennepakona. Rangaistukset näissä rikoksista ovat sakkoja ja puolesta vuodesta vuoteen vankeutta.

Poliisi toivoo yhä yleisöltä apua ja vihjeitä neljän tapahtuman näkijöiltä tai muuten asioista tietäviltä. Vihjeistä voi soittaa Kanta-Hämeen poliisin vihjenumeroon 071 873 7728.

(MTV3 -STT)

Lue myös:

    Uusimmat