Sarjamurhaajamainos poiki valituksia

Mainonnan eettinen neuvosto on pyytänyt vastineet Neloselta, Nyt-liitteeltä ja 7Päivältä, ja se käsittelee asiaa 21. syyskuuta.

7Päivää-lehdessä ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä julkaistu Nelosen uuden Dexter-sarjan mainos on hermostuttanut ihmisiä. Mainoksessa sarjamurhaaja esitetään ihmisen pään keittopuuhissa.

Mainonnan eettiseen neuvostoon on tullut mainoksen vuoksi kuusi lausuntopyyntöä yksityishenkilöiltä. Lisäksi Kuluttajavirasto on saanut kolmelta yksityishenkilöltä ilmoituksen mainoksesta.

- Näkyvällä paikalla olevaa mainosta on pidetty hyvän maun vastaisena, erittäin väkivaltaisena ja ahdistavana. Nyt-liitteen lukijakuntaan kuuluu myös nuoria ja lapsia, joille kuva voi olla vielä ahdistavampi kuin aikuisille, kuvaili lausuntopyyntöjä Mainonnan eettisen neuvoston sihteeri, lakimies Paula Paloranta.

Neuvosto on pyytänyt vastineet Neloselta, Nyt-liitteeltä ja 7Päivältä, ja se käsittelee asiaa 21. syyskuuta. Neuvosto voi antaa vapauttavan lausunnon tai huomautuksen.

- Kuluttajavirastolla ei ole toimivaltaa silloin, kun kyseessä on tv-sarjan mainonta. Siinä ei ole kyseessä sellainen kuluttajasuojalain tarkoittama kulutushyödyke, jonka markkinointia me voisimme valvoa, pahoittelee viraston lakimies Katri Väänänen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat