Sarjakuvan Puupäähattu Heikkilälle ja Paretskoille

Kotimaisen sarjakuvan vuotuinen pääpalkinto, Puupäähattu, on myönnetty Pauli Heikkilälle ja Markku Paretskoille. Suomen sarjakuvaseura jakoi tunnustuksensa tänään Helsingissä. Heikkilän ja Paretskoin sankarit Vanhat herrat ovat seikkailleet sarjakuvissa vuodesta 1982. Heikkilän piirtämä ja kaksikon yhdessä käsikirjoittama sarja on ilmestynyt muun muassa kolmessa erikoisalbumissa sekä Pahkasika-lehdessä.

Palkintoperusteissa todetaan, että Vanhojen herrojen näennäisesti perinteinen viina- ja toilailuhuumori kätkee sisälleen paljon oivaltavaa kommentointia Suomen elämänmenosta. Vanhojen herrojen kantava voima on vastakohtaisten ainesten kekseliäs yhdistäminen: herrojen edesottamuksissa juntti- ja korkeakulttuuri sulautuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Palkittu kaksikko myöntää itsekin vastakohtien hedelmällisyyden. Duon mukaan humoristi on aina merkillinen sekoitus huoletonta anarkistia ja umpiluunkovaa arkkikonservatiivia.

-Mieltämme lämmitti myös palkintoperusteiden viittaus suomalaiseen kirjallisuuteen ja sen miehisen ystävyyden ylistyksen perinteeseen. Olemme aina ajatelleet kulkevamme Aleksis Kiven ja Veikko Huovisen viitoittamaa tietä, parivaljakko alleviivaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat