Santer: EU-kansalaiset odottavat tuloksia työllisyyden hoidossa

Eurooppalaiset odottavat EU:n huippukokoukselta Amsterdamissa konkreettisia tuloksia työllisyyden hoidossa. Näin kirjoittaa EU:n komission puheenjohtaja Jacques Santer yhteisön 15 jäsenmaan hallituksen- ja valtionpäämiehille osoittamassaan kirjeessä.

Santerin mukaan työllisyys on otettava näyttävästi mukaan EU:n uuteen peruskirjaan, joka on määrä allekirjoittaa Amsterdamissa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Lisäksi on koordinoitava jäsenmaiden makrotalouksia, vietävä loppuun sisämarkkinoiden kehitys, luotava työpaikkoja ja käytettävä nykyistä tehokkaammin EU:n rakennerahastoja työllisyyden tukemiseksi, kirjoittaa Santer.

Santerin mukaan EU:n tulisi hyödyntää nykyistä paremmin Maastrichtin sopimuksen artikloja 102 ja 103, joissa puhutaan talouspolitiikan koordinoinnista. Santer on jo pitkään peräänkuuluttanut aktiivisempaa työllisyyspolitiikkaa Eurooppaan. Se voitaisiin hänen mukaansa kirjata ns. työllisyyden luottamuspakettiin.

Aloite on saanut uutta potkua sen jälkeen kun Ranskan hallitus vaati, että rahaliitto Emun lisäksi EU:n on ryhdyttävä nykyistä aktiivisempiin toimiin työllisyyden turvaamiseksi.

Kirjeessään Santer mainitsee, että kaikesta huolimatta Amsterdamin huippukokousta tulevat hallitsemaan hallitusten välisen konferenssin viimeiset neuvottelut EU:n uudesta peruskirjasta.

Santer tapasi Ranskan pääministerin

Ranskan kanta Euroopan unionin niin kutsuttuun kasvu- ja vakaussopimukseen muuttui tänään aiempaa myönteisemmäksi. Muut Euroopan maat tuntuvat Ranskan pääministerin Lionel Jospinin mukaan käsittäneen, että huolet taloudellisen kasvun edistämisestä ja työllisyystilanteen parantamisesta ovat unionille ratkaisevia.

Ranskan ja EU:n näkemykset lähenivät toisiaan Euroopan komission puheenjohtajan Jacques Santerin ja pääministeri Jospinin tapaamisessa. Santer esitti Jospinille kompromissiratkaisua, jonka pohjalta Ranska voisi hyväksyä niin kutsutun kasvu- ja vakaussopimuksen ensi viikolla Amsterdamissa.

Santer tapasi myös Ranskan presidentin Jacques Chiracin. Santerin mukaan Ranskan ja EU:n on hyvinkin mahdollista päästä yhteisymmärrykseen vakaussopimuksesta.
-Uskon, että kaikki perusasiat ovat kuta kuinkin kunnossa. Jos kerran olemme samaa mieltä vakauspaketin tarpeellisuudesta ja rahaliiton aikataulusta, meidän pitäisi saada sopimus aikaan, Santer kertoi tapaamisen jälkeen.

Vakaussopimus on määrä sinetöidä EU:n huippukokouksessa Amsterdamissa ensi maanantaina ja tiistaina. Ranska ilmoitti kuitenkin alkuviikosta tarvitsevansa lisäaikaa sopimuksen harkitsemiseen. Ranskan uuden hallituksen mukaan työllisyys pitäisi ottaa sopimuksessa paremmin huomioon.

Myös EU:n rahakomissaari Yves-Thibault de Silguy kertoi uskovansa, että vakaussopimusta koskevat erimielisyydet ovat ratkaistavissa. De Silguy tapasi Pariisissa presidentti Chiracin.

Presidentti Chiracin edustaja puolestaan kertoi, että presidentti tapaa pääministeri Jospinin vielä ennen Amsterdamin kokousta. Heidän on tarkoitus yhtenäistää Ranskan linja ennen muiden EU-maiden edustajien tapaamista.
(STT-Reuter-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat