SanomaWSOY lyhentää nimensä Sanomaksi

SanomaWSOY:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön nimeksi muutetaan Sanoma Oyj. Myös muita liiketoimintaryhmien nimiä yhtenäistetään, mutta esimerkiksi WSOY-kirjabrändi säilyy ennallaan.

- Kymmenen vuotta sitten syntynyt konserni on kasvanut ja kansainvälistynyt. "Sanoma" on iskevä ja se on helppo omaksua ja muistaa konsernin nimenä kaikilla kielialueilla, SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen kertoo.

Sanoma-nimi on jo ollut kansainvälisten sidosryhmien käytössä. Uudesta nimestä päättää 1. huhtikuuta kokoontuva yhtiökokous. Nimi on tarkoitus ottaa käyttöön lokakuun alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat