Sanoman toimitusjohtaja epäilee lööppien vahingollisuutta

Muun muassa Ilta-Sanomia kustantavan Sanoma Oy:n tomitusjohtaja toteaa olevansa huolissaan kaupallisen sananvapauden puolesta.

Sanoma Oy:n toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mielestä lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula haukkuu väärää puuta väittäessään lööppien olevan suuri ongelma suomalaislapsille. Kotimaa-lehden haastatteleman Pentikäisen mukaan lööppi on lapsen ongelmista pienimpiä, jos se on ongelma lainkaan.

Aula ja Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen ovat toivoneet kauppoihin kassoja, joissa ei olisi iltapäivälehtien lööppejä.

-Jos olisin lapsiasiavaltuutettu, kantaisin lööppien sijaan huolta vanhempien ajankäytöstä ja työuupumuksesta, perheiden hajoamisesta, perheväkivallasta, syntyvyydestä, päiväkotien hoitajapulasta, peruskoulun luokkien koosta, alkoholin kulutuksesta ja käytöstä, tv:n ja internetin väkivallasta, Pentikäinen luettelee.

Pentikäinen kertoo, ettei ole voinut välttyä ajatukselta, että lapsiasiavaltuutettu hallituksen valitsemana virkamiehenä yrittää ohjata huomiota oikeista ongelmista helpompiin tai näennäisiin ongelmiin kuten lööppeihin. Pentikäisen mukaan lööpit ennemminkin peilaavat kuin luovat ongelmia.

Pentikäinen ilmoittaa olevansa huolissaan kaupallisen sananvapauden puolesta.

- Suomessa hallitus on yrittänyt paikata alkoholipolitiikkansa epäonnistumisia rajoittamalla alkoholimainontaa. On vaikea ymmärtää, että veropolitiikan virheitä yritetään korjata mainonnan rajoituksilla. Ei ole mitään näyttöä, että alkoholin mainonta olisi aiheuttanut kulutusongelmia, Pentikäinen sanoo.

Sanoma kustantaa muun muassa Ilta-Sanomia. Pentikäinen on myös Suomen Tietotoimiston hallituksen puheenjohtaja.

Kuluttajat painostaneet kauppoja lööpeistä

Journalisti-lehden mukaan kaupat ovat käyneet iltapäivälehtien kanssa keskustelua lööpeistä ja niiden sisältöjen soveltuvuudesta erityisesti lapsille. Journalistin mukaan kauppa esitti lehdille keskustelualoitteen, koska kuluttajilta tullut paine on kevään aikana kasvanut.

Lehden haastatteleman Ruokakeskon johtajan Niila Rajalan mukaan kuluttajien palaute vaikuttaa ilmeisen suunnitelmalliselta. Kuluttajat ovat vaatineet joko lööpittömiä kassoja tai vaihtoehtoisesti sitä, että kauppias harkitsee tapauksittain, ripustaako päivän lööpin näkyviin.

Kaupat korostavat, että jos lööppikäytäntöjä joudutaan kuluttajien paineen vuoksi muuttamaan, ratkaisu on iltapäivälehtien.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat