Sanomalehdet porskuttavat maailmalla

Suomessa sanomalehtien levikit ovat laskussa, mutta maailmalla lehdillä menee hyvin. Sanomalehtien maailmanjärjestön puheenjohtajan mielestä väite painetun lehden kriisistä on väärä.

-Painettujen sanomalehtien levikit kasvavat edelleen maailmanlaajuisesti, toteaa Gavin O'Reilly.

Viime vuonna päivälehtien levikit kasvoivat reilut kaksi ja puoli prosenttia, ja viidessä vuodessa lisäys on reippaasti yli yhdeksän prosenttia. Levikit ovat kasvaneet ja pysyneet vakaina suurimmassa osassa tutkituista maista.

Jos ilmaiset päivälehdet otetaan laskuihin mukaan, kasvu on ollut vielä huimempaa. Ilmaislehdet ovat O'Reillyn mukaan kuitenkin myös uhka maksullisille lehdille.

-Henkilökohtaisesti en ole ilmaislehtien ystävä. Ilmaisilla sanomalehdillä on yllättävän suuri osuus Euroopan päivälehtien levikistä, mutta vain harvat niistä ovat kannattavia, hän sanoo.

Useimpia ilmaislehtiä joudutaankin tukemaan maksullisen lehden tuloilla.

O'Reilly on puhunut tänään Helsingissä Sanomalehtien liiton satavuotisjuhlaseminaarissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat