Sanoma paransi tulostaan

Mediayhtiö Sanoma paransi tulostaan. Yhtiön tulos ennen veroja kasvoi 70 miljoonaan heinä-syyskuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 251 miljoonaa tappiolla.

Viime vuoden tappiollinen tulos johtui lähinnä Sanoman Hollannin-liiketoimintojen vaikeuksista.

Ilman kertaluonteisia eriä liikevoitto oli kuitenkin hieman pienempi. Se oli heinä-syyskuussa 62,1 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2013 oli 76,9 miljoonaa euroa.

Liikevaihto puolestaan pieneni runsaaseen 477 miljoonaan. Vuotta aiemmin se oli 537 miljoonaa.  

Toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukosen mukaan Sanoman muutosstrategia etenee oikeaan suuntaan. Suomessa heinä-syyskuu sujui hyvin.  

- Suotuisa kehitys johtuu pääasiassa digitaalisen myynnin vahvasta kasvusta ja kustannussäästöistä. Televisio- ja radiotoimintojen kehitys oli erityisen myönteistä, Kaukonen sanoi osavuosikatsauksessa.  

Sanoman mukaan myös sanomalehtien verkko- ja mobiilimyynti kasvoi vankasti. Printtimainonta oli kuitenkin edelleen heikkoa ja kuluttajien varovaisuus näkyi levikeissä.  

Kaukosen mukaan Sanoman strategia myös Hollannissa etenee suunnitellusti, mutta kannattavuus jäi edellisvuodesta.  

Juttua muokattu 29.10 klo 9.46. Juttuun täsmennettiin Sanoman liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä.

Lue myös:

    Uusimmat