Sanna Pietiäinen on täynnä valoa, voimaa ja energiaa, joka nousee aidosta laulamisen riemusta. Sanna on urallaan pitkäjänteisen kunnianhimoinen ja viimeiseen asti tulkintaansa kehittävä laulaja. Tyypillistä Sannaa on myös pitkäksi venähtäneen studiopäivän jälkeinen tilitys kotijoukoille: IHANAA kun sain LAULAA koko päivän, kun Esa oikein urakalla laulatti! Näin sanoo ihminen, jolle laulaminen on suuri ilo!
Yhteistyö Esa Niemisen kanssa poiki syksyllä 2001 Kerro!-albumin kaksitoista uutta laulua. Ja kaikesta huomaa, että tällä parivaljakolla on ollut studiossa erityisen hyvä vire päällä. Syntyi voimakkaita iskelmiä, oikeita lauluja, joissa tulee Sannan kohdalla hyvin esiin Esan ilmiömäinen kyky saada laulajasta irti uusia ulottuvuuksia, jopa selkeitä rooleja. Niinpä esimerkiksi Valkoinen flyygeli, Tukholman sillat sekä Villi ja viidentoista sytyttävät hyvin erilaisia ajatuksia.
Levyn nimikappale, espanjalaista alkuperää oleva Kerro, on Sannalle etelän auringosta tuotu tuliainen, rakkaan ihmisen lahja, josta on jo muodostunut selkeä radiohitti. Tänä päivänä Pekka Erosen suomenkieliset sanat ovat ehkä koskettavammat kuin koskaan.
Sannan oman Villisydän-orkesterin ohjelmistossa keikkasuosikkeja ovat Avointen sydänten päivä, Kylmät tuulet, Onnen sirpaleet ja tietysti ensimmäisenä singlenä julkaistu vauhdikas ja veikeä veto Villi ja viidentoista.
Sanna Pietiäisen uran kohokohtia yli kymmenen vuoden ajalta:
Ponnahdus pinnalle -kilpailun voitto 1987
valmistuminen Musiikin maisteriksi 1991
Valssin valtiatar 1992
Sävellyskilpailujen voitot 1996 ja 1998
Tangoprinsessa 1997
Sanna Pietiäinen CD/ PR Sea Sound 1999
BumtsiBum!-konserttikiertue 1999
Sauli Lehtosen muistorahaston stipendi 2000
Levytyssopimus Emin kanssa 2001 ja uusi levy Kerro!
Tammikuun 2003 alussa Sanna Pietiäinen jäi äitiyslomalle.
