Pääministeri Sanna Marinilta painokas vetoomus: Ravintolat, yökerhot ja kahvilat – sulkekaa ovenne ennen kuin virallinen käsky käy

Hallitus aikoo eristää Uudenmaan, rajoitukset kestävät kolme viikkoa - ravintolat eivät mene vielä kiinni 4:26
VIdeo: Pääministeri kertoi tänään hallituksen tiedotustilaisuudessa, että ravintoloita ei määrätä kiinni vielä tänä viikonloppuna.

Pääministeri vetoaa voimakkaasti ravintola-, yökerho- ja kahvilayrittäjiin, jotta nämä sulkisivat ovensa omatoimisesti koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa, että ravintoloita ei saada vielä viikonloppuna suljettua lailla, kuten hallitus oli alun perin toivonut. Hallitus teki asiasta aiemmin esityksen eduskunnalle, joka kuitenkin edellytti esitykseen tarkennuksia. 

Marin totesi tiedotustilaisuudessa, että täsmennykset pyritään tekemään niin pian kuin mahdollista. Hän kuitenkin vetosi vahvasti ravintoloitsijoihin sekä "kuppiloiden ja kahviloiden" pitäjiin, että nämä sulkisivat tilansa asiakaskäynneiltä omatoimisesti jo ennen kuin virallinen rajoite saadaan voimaan.

– Tämä on ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä sen vuoksi, että virus ei leviäisi. Tämä on hallituksen näkemys.

Marinin mukaan hallituksen esityksessä sallittaisiin esimerkiksi ruoan myyminen ulos ja annosten noutaminen ravintolasta. Käytännössä tämä mahdollistaisi ruoan myymisen ainakin kuljetuspalveluiden kautta. 

Marinin mukaan asiakaskäynnit tulisi kuitenkin estää.

– Nyt vetoan vahvasti kaikkiin ravintolanpitäjiin tässä maassa – kaikkiin yökerhon pitäjiin, pubien pitäjiin, kahviloiden pitäjiin ja kaikkiin toimijoihin, että suljetaan tilat asiakaskäynneiltä. 

Marinin mukaan hallitus on käynyt keskusteluja siitä, että hankalaan asemaan joutuvien yrittäjien toimeentulo voitaisiin turvata.

Lue myös:

    Uusimmat