Sankarivainajia tuotiin Suomeen haudattavaksi

Neljän suomalaissotilaan jäänteet on tuotu Sallan raja-aseman kautta kotimaahan haudattavaksi. Sankarivainajat löydettiin viime kesän etsinnöissä Petsamosta ja vanhasta Sallasta. Luovutetuilta alueilta on 1990-luvun alkuvuosina avautuneissa etsinnöissä löydetty kaikkiaan noin 1100 viime sodissa kaatunutta. Heistä vajaat 300 on kyetty tunnistamaan.

Venäläinen etsintäryhmä paikansi vainajista kolme Petsamosta Litsan alueelta ja Sallan etsintäryhmä löysi yhden kaatuneen luovutetusta Sallasta Kelsinkäisen taistelualueelta. Perjantain vastaanottojuhlallisuuksien jälkeen jäänteet siirretään odottamaan mahdollista tunnistusta.

- Tunnistaminen on yleensä helppoa, jos kaatuneella on tuntolevy. Se löytyy kuitenkin vain ehkä joka viidenneltä vainajalta. Esimerkiksi nyt palautetuilla ei kenellekään sitä ollut, sanoo Sallan etsintäryhmän jäsen, yliluutnantti Pasi Purhonen.

Hänen mukaansa tuntolevykään ei ole riittävä näyttö, sillä joskus vainajilla on ollut väärä levy. Lopullisen varmuuden antaa vasta DNA, jota verrataan omaisilta saatuihin näytteisiin.

Neljä vainajaa on tunnistettu suomalaisiksi esineiden perusteella. Esimerkkeinä Purhonen mainitsee asepuvun napit, patruunat ja rahat. Kelsinkäisestä löydetyn vainajan henkilöllisyydestä on saatu sen verran viitteitä, että hänet ehkä kyetään tunnistamaan.

Tunnistetut vainajat haudataan yleensä kotipaikkakunnalleen ja loput muihin sankarihautoihin.

Venäläiset aktiivisia

Myös venäläiset etsivät aktiivisesti kaatuneitaan. He laskevat, että pelkästään Sallassa Suomen puolella on edelleen noin 2500 neuvostosotilaan jäänteet, kun suomalaisia on kateissa pohjoisen luovutetuilla alueilla arviolta 300.

Venäläisille on luovutettu yli 30 Lapista löydettyä sotavainajaa. Runsas kuukausi sitten Venäjälle palautettiin Rovajärven harjoitusalueelle pudonneen pommikoneen tähystäjä ja konekivääriampuja.

Tänä vuonna Venäjältä on tullut takaisin kaikkiaan 34 sankarivainajaa. Viime sodissa katosi arviolta 10 000-13 000 suomalaissotilasta.

Katso Hannu Alstan raportti Sallasta

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat