Sampon asiakastilastoinneista vaaditaan selvitystä

Rahoitustarkastus kaipaa lisätietoja Sampo Pankin tietojärjestelmän uudistuksesta. Nyt Rataa kiinnostaa verkkopankin asiakkaiden käyttötietojen tilastointi, jonka Sampo Pankki on ulkoistanut TNS Gallupille ja Omniture-nimiselle yhtiölle. Esimerkiksi Nordea ja Osuuspankit eivät ole ulkoistaneet asiakastilastointejaan.

- Tiedämme, että ulkopuolista toimittajaa käytetään siinä apuna. Olemme pyytäneet pankilta selvityksen asiasta, mutta emme ole vielä saaneet sitä. Odotamme mahdollisimman pian selvitystä, sanoo Ratan pankkitarkastaja Markku Koponen Kauppalehden haastattelussa.

Sampo Pankki kertoo, että pankki on kertonut asiasta suullisesti viranomaiselle jo kaksi kertaa. Nyt olisi kyse kirjallisesta vastauksesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat