Mainos

Sampo Terho tavoittelee perussuomalaisten puheenjohtajuutta

2:17

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kertoi tiedotustilaisuudessaan lähtevänsä tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta. 

– Minä olen päättänyt pyytää perussuomalaisten kentältä sitä luottamusta, jota puheenjohtajan tehtävän hoitaminen vaatii. Olen päättänyt asettua ehdolle, Terho kertoi perussuomalaisten puoluetoimistolla Helsingissä.

– Haluan johtaa tätä puoluetta kohti tulevaa, jos kenttämme jäsenet ja kannattajat sitä tukevat ja antavat minulle luottamuksensa.

Terhon mukaan puolueen tulevalla puheenjohtajalla on kunnia jatkaa Timo Soinin elämäntyötä, joka "tulee jäämään Suomen poliittiseen historiaan. Terhon mukaan puolue on kuitenkin siirtymässä 20 vuotta puoluetta johtaneen Soinin väistymisen myötä täysin uuteen aikaan.

– Soinin jälkeisellä aikakaudella puolue siirtyy kokonaan uuteen vaiheeseen, jossa puolue täytyy osin keksiä uudelleen. Tulen pian kuntavaalien jälkeen esittämään yksityiskohtaisemman suunnitelman siitä, miten tuo ideologinen uudistustyö minun puheenjohtajakaudellani tehtäisiin.

Terho kertoi, että mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi, hän aikoo ottaa keskeisen ministerinsalkun. Hän ei kertonut, mitä salkkua tarkoittaa.

Hän myös kertoi olevansa valmis ryhtymään puolueen presidenttiehdokkaaksi myös siinä tilanteessa, ettei häntä valittaisi puheenjohtajaksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.