Sammon tulos painui kesällä

Suurin pudotus yhtiöllä tuli vahinkovakuutuksista, sen sijaan henkivakuutuksissa yhtiö paransi rutkasti tulostaan.

Vakuutusyhtiö Sammon tulos ennen veroja painui heinä-syyskuussa lähes 30 prosenttia runsaaseen 250 miljoonaan euroon. Suurin pudotus tuli vahinkovakuutuksista. Sen sijaan henkivakuutuksissa Sampo paransi tulostaan rutkasti.

Sampo kertoi jatkaneensa Nordean osakkeiden ostamista loppukesästä. Sammon omistusosuus Nordeasta oli syyskuun lopussa kasvanut yli 7 prosenttiin.

Sampo kertoo talvella rahakasansa käytöstä

Vakuutusyhtiö Sampo kertoo talvella vuosituloksensa yhteydessä, miten se käyttää Sampo Pankin myynnistä kertyneet voitot.

Tähän mennessä Sampo on ostanut Nordean osakkeita. Sammon osuus Nordeasta oli syyskuun alussa noussut jo yli 7 prosenttiin, jolla suomalaisvakuutusyhtiö on pohjoismaisen pankin toiseksi suurin omistaja Ruotsin valtion jälkeen.

Sampo on kirjannut alkuvuoden tulokseensa yli 2 miljardin euron voiton Sampo Pankin myynnistä tanskalaiselle Danske Bankille viime talvena.

Sampo kertoi keskiviikkona heinä-syyskuun tuloksestaan, johon Nordean osakkeiden ostot vaikuttivat. Voitto ennen veroja painui vuoden takaisesta lähes 30 prosenttia runsaaseen 250 miljoonaan euroon.

Suurin pudotus tuli vahinkovakuutuksista. Sen sijaan henkivakuutuksissa Sampo paransi tulostaan rutkasti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat